Nyt se on tehty!

Tänään iltapäivällä kesäparatiisimme vaihtoi omistajaa! Hallintaoikeus pysyy meillä viellä muutaman viikon ja meillä on aikaa pohtia, mitä haluamme ottaa muistoksi Kytösestä.

Olo on vähän ontonlainen mutta samalla iloinen siitä, että paratiisimme sai selvästi sellaiset omistajat, jotka olivat etsineet juuri tätä paikkaa. Onnea vielä Mariannelle ja Jarmolle ja heidän koko perheelleen!

Jäiden lähdön jälkeen menemme viimeisiä kertoja tunnelmoimaan. Olemme kokeneet jäiden lähdön odotuksen 2006 ja monena keväänä olemme onnistuneet menemään juuri kun jäät ovat lähtemässä ja lahdet vielä jään kourissa. Olen toiminut jäänsärkijänä aseena mela tai kerran jopa naapurin Pentiltä lahjaksi saatu pieni kirves. Jännäksi asian tekee aina se, että onko jää jossakin kohdin vielä niin vahvaa, ettei siitä veneellämme pääse läpi. Olen kokenut myös jään päällä soutamisen - onneksi matkaa oli vain muutamia kymmeniä metrejä, mutta kokemus on jäänyt mieleen: jää rutisee ja taipii, mutta ei murru!

Olemme viettäneet pari kertaa vappuna hääpäiväämme Kytösessä ja se on ollut parhaita hääpäiväpaikkoja! Voin suositella: shampanjapullon voi laittaa todellisiin jäihin joko rantaveteen tai voi nostaa jäälohkareita pesuvatiin. Täytekakku laiturilla auringossa jäiden helistessä ympärillä on kokemus jota ei voi verrata mihinkään muuhun.

Kiitos kaikille, jotka olette ilahduttaneet meitä vierailemalla Kytösessä. Monenlaista on yhdessä puuhattu ja vuodet ovat mahdollistaneet sekä minulle että monelle muulle rauhoittumisen paikan, jossa kuuluu vain luonnon äänet. Toivon, että jokaisella olisi elämänsä aikana tällainen mahdollisuus!

Aurinkoa ja iloa!

Saunaan!

Fanitan saunoja! Tämä on todella paljon tunnustettu, sillä en ole fanittajatyyppi.

Paras tuntemani sauna on Kytösessä. Sauna on aivan rannassa. Nykyään ei niin lähelle rantaa saa enää rakentaa. Saunan ovelta on vain muutama askel rantaan ja uimaan.

Saunamme on alunperin ollut savusauna, mutta Harrin eno oli muuttanut sen jatkuvalämmitteiseksi. Pukuhuoneen puolella on näkyvissä vanhaa savusaunan tummunutta hirttä. Sauna on ollut todellinen monitoimitila. Entisaikojen synnytyssalista nykyaikaiseksi nautintopaikaksi kuvaa hyvin saunan kapasiteettia uudistua. Kevään 2006, sauna toimi meillä myös pesulana, sillä asuimme silloin Kytösessä vuorotteluvapaani ajan. Saunan silloisessa padassa lämmitin vettä ja pulsaattoripesukoneella rumpsutin lakanapyykit ja pienemmät agregaatin avustuksella. Muistan yhden pyykkipäivän, jolloin tuuli rivakasti ja virittelin pyykkinaruja pitkin ja poikin koivikkoa, jotta sain pyykit kuiviksi, Minulle pyykkääminen oli ainutkertainen ja hauska tapahtuma, mutta Harrin mummolle se oli ollut asutustilalla tavallista.

Saunamme on tilava ja ilma riittää siellä hyvin. Alun perin saunassa oli yksi ikkuna, mutta lisäsimme ikkunoita kolme, joista yksi on avattava. Ylellisyyttä tuo ikkunoista näkyvä järvi.

Lauteet oli eno tekaissut kiireessä, mutta ne oli tehty tukevasta puusta ja olivat palvelleet kymmeniä vuosia. Pohdimme monta kesää, talvea, syksyä ja kevättä, miten uudistaisimme saunaa. Pohtiminen tapahtui tienkin saunassa. Lopulta päädyimme uusimaan lauteet, laatoittamaan lattian ja vaihtamaan kiukaan. Tummuneet seinät jätimme ennalleen. Remontti nosti saunan käytettävyyttä paljon. Turvalliset ja riittävän leveät lauteet kaiteineen ja tukevine rappusineen sekä jalalle mukavalta tuntuva laatta lattiassa lisäsi saunassa käytettyä aikaa. Aika on muutenkin sivuseikka saunassa, mutta kyllä siellä tunteja saa kulumaan,

Sauna on lämminnyt joka päivä lukuunottamatta joitakin yksittäisiä iltoja, jolloin vesi järvessä oli niin lämmintä, että Harrikin tarkeni vain uida.

Saunominen on jotain niin primitiivistä puhdistautumista, että sitä on vaikea millään korvata. Vaikka kuinka seisoisi suihkun alla, ei se ole mitään saunomiseen verrattuna.

Saunavasta omasta metsästä tuo luonnon sisälle saunaan ja olemme tehneet aina muutaman vastan talveakin varten puuliiterin pimeyteen kuivumaan. Talvella kovalla pakkasella on nautinnollista liottaa kuivunut vasta tulikuumassa vedessä ja saunoa. Voi sitä tuoksua!

Olen mennyt vastojen kanssa niin pitkälle, että vein yhtenä kesänä muutamn vastan joulusaunaa varten Sisiliaan. Kuljetin osittain kuivuneet vastat lokakuussa nyloneista leikatuissa putkiloissa ja otin ne  perillä pois jatkamaan kuivumista pimeässä kaapissa. Hyvin toimivat myös suomalais-sisilialaisessa saunassa.

Kesäparatiisillemme on löytynyt uusi emäntä ja isäntä. Mukava oli huomata, että paratiisimme kiinnosti niin monia. Vanhoja paikkoja arvostavia on vielä olemassa ja se antaa uskoa paikkamme säilymiseen sille ominaiseen käyttöön: paikkana, jossa voi rauhoittua, liikkua luonnossa ja nauttia siitä.

Toivottavasti pääsemme Harrin kanssa vielä saunomaan kerran ennen vahdinvaihtoa - puuliiterissä on vielä pari vastaa odottamassa.

Puu kaatuu! Puuta nurin saaressa ja polttopuiksi

 Kytösessä asutustila-aikana viljeltiin jokaikistä mahdollista länttiä. Elanto oli tiukassa - sen todistaa mm. pieneen siniseen ruutuvihkoon tehdyt merkinnt myydyistä viljoista ja ostoista lähisaaressa sijaitsevasta kaupasta - suolaa ja kahvia.

Kolmisenkymmentä vuotta sitten saaren vakituiset asukkaat muuttivat Vehmersalmen kirkolle ja peltoihin istutettiin puun taimia. Piha-alue talolta rantaa on komeaa koivikkoa, jota olemme harventaneet maltillisesti. Talon läheisyydestä jouduimme kaatamaan kaksi isoa koivua - riskien hallinnan syistä. Tuolloin saareen tuli traktori jäätä myöten avuksi. Traktorilla tuotiin myöhemmin myös hiekkaa kaivon kunnostusta varten. 

Ei meinaa kaatua!

Melkein!

Tyytyväisyydellä ei ole rajoja!

Miehet ovat jo kahvi- ja teekupin ääressä.

 Polttopuusta ei ole eikä tule puutetta. Meillä on kaksi liiteriä: pihassa iso ja saunalla pieni. Isossa liiterissä on vielä Harrin enon tekemiä metrin halkoja leivinuunia varten ja olemme täydentäneet varastoja vuosittain. 

Sienimetsän antimia

Minulla oli pitkään väärä käsitys Kytösen sienimaastoista - luulin, että saaressa ei ole sieniä. Kaupunkilaistytön yksi monista vääristä luuloista! Tosiasiassa Kytösessä on aina ollut paljon kanttarelleja. Harrin isovanhempien aikaan saaressa olleilla lehmillä ja lampailla saattaa olla asian kanssa jotain tekemistä. 

Ensimmäisen kerran löysimme muutaman kanttarellin saunan läheisyydestä ja aivan rannassa kasvavien kolmen männyn juurelta. Kun tarkemmin katseli, löytyi sieniä lisää saunan ympäristöstä. Harrikin alkoi muistella, että näki pikkupoikana keltaisia sieniä nykyisen kuusikon takana olevalla alueella, missä lehmät tapasivat laiduntaa. Sieltä löytyikin kymmenittäin sieniä ja kun jatkoimme läheiseen lahteen, löysimme vain lisää ja lisää kauniin keltaisia keltavahveroita. 

Sienien runsaudesta kertoo naapurin Pentin aikomus nimetä oma mökkipaikkansa Kanttarelliksi. Hän päätyi lopulta toiseen nimeen, koska ei halunnut muita innokkaita sienestäjiä tontilleen.

Luulin, että Kytösen maasto ei ole suppilovahveroita suosivaa ja en moneen vuoteen edes etsinyt niitä. Hanna huomasi sattumalta suppilovahveromeren, kun menimme katsomaan, löytyisikö vielä syksyn viimeiset tatit. Suppilovahveroita oli pienellä alueella, mutta aivan yhtenäisenä mattona ja poimimme vartissa kaksi sankollista. Löysimme vielä muutaman tatinkin vaikka ensilumi tai räntä olikin jo ehtinyt sataa niiden lakkien päälle. 

Mustat torvisienet ovat olleet syksyisin varsinainen ilon aihe. Pienen kuusikon kätköissä piilottelee alue torvisieniä - silmät pitää vain virittää mustien torvisienien taajuudelle ja löytää se ensimmäinen. Ensimmäinen ei ole koskaan ainokainen, vaan sille löytyy aina runsaasti kavereita.

Valmistin kuivatuista mustista torvisienistä viime viikolla piirakan, jonka nautimme yhdessä ystäviemme kanssa. Piirakkaa syödessä saattoi melkein haistaa metsän ja jos silmät olisi sulkenut, olisi voinut nähdä ja kuulla metsän ja poimia sieniä.

Kytösessä olen tehnyt ensimmäistä kertaa tuttavuutta myös korvasienien kanssa. Olin toki syönyt korvasienimuhennosta, mutta en ollut aiemmin uhrannut juuri ajatusta, minkälaisesta sienestä herkullinen kastike oikein tehdään. Korvasieniä löytää keväisin lumien sulamisen jälkeen. Merkillisen näköinen sieni kaikkine onkaloineen!

Huhtasieniä löysin viime kesänä ensimmäisen kerran. Jotenkin alkukesä oli huhtasienelle otollinen. Vaikka sieni näyttää haalistuneelta korvasieneltä, se ei ole myrkyllinen vaan sen voi valmistaa helposti maukkaaksi ruuaksi.

Ahvenfileitä ja sienimuhennosta

Aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn voi valmistaa sieniruokia. En ole varmaankaan löytänyt kaikkia sienipaikkoja yli 70 hehtaarin saaresta mutta kerron mielelläni uudelle emännälle tai isännalle omat parhaat sienipaikkani. 

Olin elänyt suurimman osan elämästäni ilman sieniä, sillä pohjanmaalta kotoisin ollut äitini piti sieniä "roskaruokana", eikä kotonani syöty koskaan sieniä. Olen aloittanut sieninoviisina ja pikku hiljaa kehittynyt sienienkin kanssa. 

Olen kirjoitellut vasta muutamista pienistä asioista, jotka olen kirjoittaessa tajunnut minulle niin suuriksi! Kytösen saari on opettanut minulle suunattomasti asioita. Jos koko saarta voisi halata kiitokseksi, tekisin sen välittömästi.

Muikunmätiä käsityönä

Olen todella yllättynyt, kuinka moni juttujani onkaan lukenut! Vaikka viime kädessä kai kirjoittelen itseäni tyynnytelläkseni. Kiitos kaikille lukeneille ja jakaneille!

Katselin vanhoja valokuvia ja muutama jutunpoikanen on jo itämässä. 

Viikonloppu kajastaa ja lähden Kiuruvedelle viisikymppisille. Laitan vielä tämän muikku- ja mätijutun ihmeteltäväksi. 

Eri vuodenaikoina Suvasvesi antaa eri antimia. Syksyllä voi kerätä mätiä. Meistä parhainta on muikunmäti. Jos haluaa maistaa todella voimakasta mätiä, sellainen on mateenmäti. Harvinaista herkkua, mutta sitäkin on päästy maistamaan.

Kalastaminen on ollut yksi suurimmista kokemuksista, mitä olen saanut Kytösessä kokea. En seitsemäntoista vuotta sitten tunnistanut kaloja toisistaan kaupan kalatiskissä enkä osannut tehdä kokonaiselle kalalle mitään. Kalan perkaaminen kuului sarjaan tehtäviä, mitä en edes kuvitellut opettelevani. Kalahan haisikin! 

Kytösessä ei vaan voinut pitää itseään erossa kaloista. Se olisi ollut aivan mahdotonta ja aivan käsittämätöntä tuhlausta! Monipuolista ruokaa käden ulottuvilla. Opin kuin opinkin tainnuttamaan kalan, perkaamaan, fileoimaan ja valmistamaan monella tavalla. Savustamisesta on Harri pääosin vastannut, mutta tarvittaessa osaan senkin. 

Olen aina ollut aamu-uninen eikä sitä iänkään karttuminen ole muuttanut, mutta verkoille lähteminen aamuvarhaisella ei ole tuottanut suuria vaikeuksia. Kesällä verkkoja lähdetään nostamaan aikaisin, ettei verkkoon jääneet kalat kuole kesäisen lämpimässä vedessä. Kesäaamut ovat niin ihanaa aikaa, että aikaisin herääminen ei haittaa lainkaan. Mikä ihanampaa kuin aamu-uinti ja aamupala sen jälkeen kun kalat on saatu kylmään kellariin.

Muikku luetaan lohensukuisiin kaloihin ja se viihtyy puhtaissa vesissä. Suvaksella on Harrin pikkupoika-aikoina pyydetty muikkua nuotalla, mutta nuottakalastusta hallitsee enää harva. 

Mätiä saadakseen täytyy ensin kalastaa muikut. Aiemmin kerroin, että muikunpyynti on osavan hommaa. On tiedettävä muikkupaikat, arvioitava, missä syvyydessä muikut mahtaisivat uida ja mikä silmäkoko on paras, 11 mm, 12 mm, 13 mm tai peräti suurempi. 

Muikun koko vaihtelee eri vuosina ja toisinaan muikku voi hävitä tutuilta paikoilta vuodeksi kokonaan. Muikku kasvaa nopeasti ja parhaimmillaan se on 2-3 vuotiaana.

Muikunpyynti on mystistä puuhaa. Parhaina vuosina on oltava varovainen, kuinka monta verkkoa pyytämään laskee, sillä suursaalis tarkoittaa tuntien työtä jo muikkujen verkosta päästelemiseen. Lisäksi on tietysti vielä mädin lypsäminen, mikä senkin on käsityötä. Muikkujen kanssa tarvitaan tietoa ja taitoa eikä pikku tuurikaan ole pahaksi. 

Jos sattuu saamaan paljon kalaa,  niistä voi laittaa monenlaista ruokaa: savustaa, paistaa, hiillostaa, keittää, tehdä kalakukkoa, kuppikukkoa, suolata pieniä muikkuja tai keittää nuotiolla rantakalan. 

Muikku on pienestä koostaan huolimatta rasvainen kala ja siten sangen terveellistä syötävää. Harmillista, että muista paitsi pienistä kaloista, otetaan usein pää pois. Harmillista sen vuoksi, että muikun pää on sen rasvaisin  osa: rasvaa jopa 6 % . 

Loppusyksystä vaikeuskertoimen kalastukseen tuo sää. Keli voi olla mikä tahansa.
Siivoamme kalat melkein aina ulkona rannassa mutta joskus on taivuttava sisätiloihin.
Seuraavassa kuvassa Harri harjoittelee muikun mädin keruuta saunan eteisessä.

Menossa on ensimmäinen kerta ja ohje netistä - saatoimme ymmärtää ohjeen hiukan väärin. Oikeasti hommaan ei tarvita saksia, vaan peukalolla kiduskannen alta irroitetaan kidukset, vedetään kidukset ja sisälmykset ulos, jonka jälkeen työnnetään mäti peukalolla kalan vatsaontelosta. Mäti huuhdellaan, vispataan, jotta saadaan mätipussin kalvot pois, valutetaan yön yli kylmässä ja suolataan.


Saunan eteisessä mies työssä




Ensimmäinen auki ja mäti näkyvissä.

Sittemmin Valtosen Tuula näytti oikeaopisen tavan kerätä mädin. Kiitos Tuula!

Muutaman muikun jälkeen.

Muikunmäti on herrojen ja rouvashenkilöiden herkkua. Kauppahallissa se näytti maksavan 140 € kilo. Uurastus siis kannattaa jos ei omalle työlleen palkkaa laske eikä tietysti laskekaan - kokemusta rikkaampana!

Vispattu ja yön yli valutettu mäti.

Muikut voi valmistaa erikseen ruuaksi.



Muikkupannullinen

Mikä parempaa minkä tahansa kalan kanssa voisi ollakaan, kuin sienikastike! Ensi kerralla mennään sienimetsään?

Kalassa Suvasvedellä

Suvaksen maisemat ulottuvat Kuopion ja Leppävirran alueelle. Suvasvesi on Suomen kolmanneksi syvin järvi, jossa on kaksi isoa selkää: Haapaselkä eteläpuolella ja Kukkarinselkä pohjoispuolella. Kukkari on syvimmältä kohdaltaa liki 90 metriä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että molemmat järven selät ovat meteoriitin törmäyskraatereita ja niiden iäksi arvioidaan satoja miljoonia vuosia. Suvasvedellä on lähes 700 saarta ja pinta-alaltaan se on lähes 250 neliökilometriä. Kytösestä Kukkarinselälle tultaessa on pieni luoto, jossa pesii kesäisin kalasääski.

Kalastus on kivaa, oli sitten kesä tai talvi. Lapsena kotonani syötiin kalaa, jos sitä joku itse kalastava toi. Yleensä se oli joko lahnaa tai haukea. Vain muikut ostettiin torilta.

Kytösessä kalan syöminen, valmistaminen ja ennen kaikkea pyydystäminen saa aivan oman merkityksen. Harri vitsailee usein, että verkkokalastusta sanotaan passiivikalastukseksi, vaikka se on aivan muuta! Ensin täytyy osata valita oikeanlaiset verkot ja on valmisteltava ne sellaiseen kuntoon, ettei tuulisellakaan säällä joudu pulaan niitä veteen laskiessa. Painot ja kohot ovat oleellisia verkkokalastuksen osia ja verkot pitää vielä osata laskea oikeaan syvyyteen (muikkupyynnissä) tai pohjaan isoja kaloja pyytäessä. Jos erehtyy painon ja kohon koossa, voi joutua hyvästelemään verkot ja hankkimaan uuden tilalle.

Kaikenlaisia haavereita on vuosien varrella sattunut, sillä koskaan ei voi tietää mitä veden alla  piileskelee. Tavatonta ei ole, että kohon ankkuri tarttuu pohjassa oleilevaan kiveen tai hakoon ja ankkurin kiskominen tuo hien pintaan ja saa käyttämään jopa suomalaisia voimasanoja. Verkko voi taistelussa jopa revetä käyttökelvottomaksi. Ei ole samantekevää, mihin verkot laskee, sillä kalat liikkuvat eri vuodenaikoina eri syvyyksissä ja paikoissa. Perimätieto auttaa ja toistot parantavat osaamista.

No kalaa on saatu ja harvoin on jääty ihan ilman. Pulmana on päinvastoin ollut kalansaaliin runsaus, jolloin ruokalistasuunnittelu vaatii erityistä luovuutta. Erityisesti keväällä ja ennen juhannusta kalaa on tullut runsaasti. Muikun pyynnissä vuodet vaihtelevat ja kalaa voi tulla muutama kappale tai muutama ämpäri.

  

Iskukoukulla kalastaminen on tosi jännää puuhaa. Ensin on ongittava syöttikala; paras on särki mutta ahvenkin käy. Syöttikala ujutetaan koukkuun, koukku viritetään ja koukussa oleva siimanaru keritään koukun ympärille. Iskukoukku lasketaan kairankokoisesta avannosta jään alle ja kiinnitetään jään päällä keppiin, ettei koko homma lähde kalan mukaan. Jos lähtee, kala on ollut TOSI iso mutta sitähän ei voi tietää varmasti.

Koukkua käydään kokemassa ja siinä se jännyys piilee: huomaan, että ansa on lauennut, kun siimanaru on purkautunut. Siimanarusta vetäessä huomaan painavuuden ja jopa voimakkaan nykimisen. Sitten ei muuta kuin siimaa jäälle ja lopulta koukussa oleva kala kaira-avannosta ylös. Keran jouduimme suurentamaan kairan reikää, jotta hauki mahtui reiästä ylös. Saaliina on ollut haukia kahdesta kilosta ylöspäin, sillä pienet hauet eivät kykene syöttikalaa hotkaisemaan. Iskukoukuilla voi saada myös lohia, mutta sellaisen olemme saaneet vain verkoista. Iskukoukkukalastaminen on siitä hyvä juttu, että se onnistuu vaikka vain viikonloppureissulla kun taas talviverkot vaativat aikaa enemmän.

Ruoan valmistaminen itse pyydystetystä kalasta on aina juhlaa. Kala on taatusti tuoretta ja vain itse on vastuussa sen käsittelystä.

Uunikuha herkkutattitäytteellä

Ahvenfileet voissa paistettuina valurautapannussa

Paistetut muikut muusilla

Syksyinen muikun mäti onkin sitten jo seuraavan tarinan aihe.

Kesäparatiisi talviasussa

Kesäparatiisimme sijaitsee Suvasveden Kytösen saaressa. Saari on Vehmersalmea ja nykyisin osa Kuopiota. Torilta matkaa on 77 kilometriä ja Levälahden laivalaiturista kolmisen kilometriä sulan veden aikaan veneellä ja jäiden aikaan suksilla, lumikengillä, moottorikelkalla tai ihan kävellen hankiaiskelillä tai lumettomalla jäällä.

Kirjoitan ensiksi talvesta, koska juuri nyt sattuu olemaan sellainen. 

Talvella kesäparatiisissa on aivan oma viehätyksensä. Kaupungissa asuneena hämmentävää on hiljaisuus. Hiljaisuus on melkein käsin kosketeltava. Hiljaisuus voi olla pelottavakin, kun sen ensimmäisen kerran kokee. Ilman liikenteen ja erilaisten laitteiden tuomaa melua, voi kuunnella luontoa ja erottaa eri lintujen laulun, hirven rymistelyn tai lehtokurpan lentoäänen.

Pimeys on toinen asia, jota on vaikea ymmärtää kaupungin valoissa. Kun näin ensimmäisen kerran pilvettömän tähtitaivaan, en ollut voinut kuvitellakaan kuinka paljon voi paljaalla silmällä nähdä tähtiä ja planeettoja.

Talvella kesäparatiisisamme voi tehdä erilaisia asioita kuin kesällä. Jo matka Levälahden laivarannasta lumikengillä tai suksilla ahkiota vetäen tarjoaa siirtymän kauas kiireestä ja hälinästä. Kulkukeli voi olla melkein mitä tahansa, kirkkaasta ja liukkaasta jäästä, syvään lumeen ja sen alla oleilevaan sohjoon. Voi paistaa aurinko, sataa lunta tai räntää, tuulla tai olla tuulematta. Kaikissa tapauksissa Kytöseen saapuessa ja pientä rinnettä taloa kohti noustessa, mielen valtaa rauha ja pieni tai suuri ponnistelu ja hiki ei paina missään.

Ensimmäisenä laipioimme lumen rappusilta ja avaamme oven. Aina tuntuu hienolta avata tuvan ovi ja astua sisään. "Tervetuloa", tuntuu tupa sanovan!

Olemme kantaneet syksyllä viimeisellä reissulla puita valmiiksi sisään ja pääsemme heti sytyttämään tulia tuvan leivinuuniin ja kammareiden pönttöuuneihin. Meillä on myös iso kaasulämmitin, jonka laitamme päälle heti, sillä uunien lämpiäminen vie aina aikaa ja kaasulämmitin on alussa hyvä lisä.

Lämmityksen virittelyn jälkeen suuntaamme saunalle rantaan. Availemme ovet ja Harri käy katolla ottamassa piipun päältä suojapellin pois. Jos lunta on paljon, pääsee taas lumitöihin ja jotta illansuussa voi saunoa, on tehtävä avanto. Avannon tekeminen tapahtuu tuuralla ja jääsahalla. Pelkkää pesuvettä varten riittää pieni avanto, mutta jos haluan uinti- tai kastautumisavannon, Harri saa uurastaa hieman pitempään. Yhtä kaikki, valmistelut takaavat mahtavan saunaelämyksen, jota ei voi saavuttaa missään muualla; riittävän suuri löylyhuone, leveät lauteet, jossa voi ottaa pötkölöylyt ja  tietysti kiuas, joka sihahtaa sopivasti ja levittää lempeän tai kipakan löylyn. Heinäkuussa tehty koivuvasta kruunaa saunaelämyksen.

Seuraavana päivänä pyydyksiä jään alle, vaikka iskukoukkuja ja saaliina voi olla vaikka...

Tästä kaikesta olemme nyt 17 vuoden ja pitkän harkinnan jälkeen päättäneet luopua. Alamme etsiä perhettä, jonka toiveena on kokea upeita hetkiä kaikkina vuodenaikoina.

Kirjoitan tätä blogia niin kauan kuin paratiisi on meidän. Kerro kommenteissa, mistä haluaisit, että kirjoitan, niin kirjoitan. Muussa tapauksessa kirjoitan mitä itse haluan:).